tiistai 21. maaliskuuta 2017

Mitä kaikkea on tapahtunut ?


Siitä on toosi pitkä aika kun viimeksi postailin kunnolla. On siitä tainnut vierähtää jo vuosi, ellei ylikin. Vuodessa tietenkin ehtii tapahtua hyvin paljon kaikkea ja niin on tapahtunutkin. Te, jotka seuraatte minua pelkästään täällä blogin puolella olette jääneet monesta isosta muutoksesta paitsi, joten voisin kertoa suurimmat muutokset viimeisen vuoden aikana.

Kuten varmaan huomaattekin, tämä postaus on täynnä ensimmäisen kilpaponini, Tammyn kuvia. Valitettavasti kuitenkaan Tammyä meillä ei enää ole. Tammy löytyi tammikuun viimeisenä päivänä tarhastaan jalka todennäköisesti murtuneena. Tammy ei voinut käyttää jalkaansa ollenkaan ja se näytti todella kivuliaalta, ainut vaihtoehto oli päästää Tammy vihreämmille niityille, vaikka Tammy on viimeinen hevonen josta meiltä olisi haluttu luopua. Onneksi Tammy oli kuitenkin jo melkein 21 -vuotias, joten se sai elää hyvän ja pitkän elämän. Tammyllä olisi kuitenkin ollut vielä monta, monta vuotta elettävänä, mutta joskus hevosten kanssa käy näin ja se pitää oppia hyväksymään, vaikka eihän se mukavaa ole. Tammy ehti olla meillä melkein kuusi vuotta ja hänen kanssaan tuli koettua todella paljon ja Tammy opetti enemmän kuin tarpeeksi. 

Hevosmäärä on muiltakin osin muuttunut, sillä meillä olleet hevovanhukset Tunkki ja Kössi on myös päästetty vihreimmille niityille. Tunkilla yksinkertaisesti takalajat ja selkä pettivät jo sen verran pahasti vanhuudestaan, että ei se voinut enää edes kunnolla nousta makuuasennosta ja Kössillä vanha jännevamma alkoi vaivaamaan jalassa jo aika paljon. Molemmat kuitenkin saivat viettää onneksi mukavat eläkevuodet. 
   Vaikka monta hevosta meiltä on nyt viimeaikoina lähteny, on silti yksi lisäys tullut talliin, sillä ponimme Evien emä Dee on meillä tällä hetkellä ylläpidossa. Dee on meillä aiemminkin ollut ja taas viime syksynä se tuli meille. 
Mutta suurin muutos tässä vuoden aikana oli ehkä mun tauko ratsastuksesta. Olin tauolla lokakuusta helmikuuhun jona aikana en ratsastanut ollenkaan, mutta nyt treenataan taas jo ahkerasti tämän kauden koitoksia varten. Syy taukoon oli siis vain yksinkertaisesti motivaation puute ja väsymys, mutta nyt kun olen saanut hetken vetää happea niin palasin sitten takaisin hevosten pariin. Mietin myös sitä, että en palaisi enää ja olin jo siinä uskossa, että se oli nyt sitten siinä, mutta tässä sitä taas ollaan. 
Siinä taisi olla suurimmat muutokset, mutta jos jotain vielä tulee mieleen niin palaan asiaan!

↪ Rosa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asiallisia kommentteja blogiin, negatiiviset nimellä facebookissa tai muualla.
-Kiitos